maanantai 30. huhtikuuta 2012

Avaamisen aattona

Maanmittauslaitos avaa huomenna maastotietoaineistonsa kansalaisten ja yritysten ilmaiseen ja vapaaseen käyttöön. Takana on työtäyteinen kevät, kun aineistojamme ja tuotantojärjestelmiämme on viritetty avaamiseen vaatimaan kuosiin.

Ryhtyessämme urakkaan vuoden vaihteessa emme edes tarkkaan tienneet, mitä kaikkea kevään aikana tulisi vastaan. Avattavia aineistoja on lähes pari kymmentä, suurin osa kattaa koko Suomen. Kun käsiteltävät tietomassat ovat näin isoja, aineistojen muokkaus ei onnistu käden käänteessä ja yllätyksiltä ei voi välttyä.

Etenkin kehittäjillemme kevät on ollut kiireistä aikaa, kun tuotteisiimme ja tuotantojärjestelmiimme on tehty avaamisen edellyttämät muutokset. Samaan aikaan on rakennettu uusia palveluja aineistojen jakeluun, mietitty formaatteja, tiedostokokoja ja käyttöehtoja. Myös aineistojemme ns. vuosipäivitykset tehdään pääosin keväisin, mikä sekin on kuormittanut tuotantoamme.

Näkyvin muutos koski Maastotietokantaa ja siitä johdettuja suurikaavaisia tuotteitamme. Niistä oli poistettava Liikenneviraston aineisto, joka ei muutu avoimeksi. Työ on nyt tehty ja aineisto valmis toimitettavaksi. Ensimmäiset toimitukset ennakkotilaajille lähtevät heti vapun jälkeen.

Olemme myös kuumeisesti pystyttäneet itsepalvelua aineistojen lataamiseen. Palvelu on lähes valmis, mutta vielä on odotettava muutama päivä ennen kuin olemme saaneet kaikki käyttöönottoon liittyvät tekniset valmistelut tehtyä ja palvelu voidaan avata.

Pyrimme saamaan palvelun käyttöön ensi viikolla, mutta varmoja emme siitä vielä ole. Käyttöönottoaikataulun voi tarkistaa avoin data -verkkosivuilta, jota päivitämme jatkuvasti. Palvelun sisällöstä olemme kertoneet myös täällä blogissa.

1.5. merkitsee isoa muutosta myös nykyisille asiakkaillemme. Heiltä ei enää peritä maastotietotuotteiden käytöstä lisenssi- ja käyttöoikeusmaksuja, mikä on ollut suurin osa tuotteiden kokonaishintaa.

1 kommentti:

  1. Moi!

    Odotellessa latauspalvelun aukeamista, voit ladata aineistoja torrent-palvelusta: http://paikkatieto.com/2012/05/05/maanmittauslaitoksen-aineistot-torrent-palvelusta/

    VastaaPoista