keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vilskettä verkossa

Kun avasimme maastotietoaineistot, meillä ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, kuinka suurta niiden kysyntä tulisi olemaan. Uskoimme toki, että aineistomme kiinnostaisivat - ja toisaalta toivoimme, että olemme osanneet mitoittaa palvelumme niin, että ne kestävät lisääntyvän kysynnän.

Heti ensi hetkistä lähtien on aineistojen kysyntä ollut vilkasta ja on sitä edelleen. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana maastotietoja toimitettiin noin 50 kertaa enemmän kuin ennen avaamista koko vuoden aikana. Kysytyimmät aineistot ovat Peruskartta rasterimuodossa, Maastotietokanta, ortoilmakuvat ja korkeusmalli (10 m ruutukoolla).

Suurin osa hakee maastotiedot itsepalveluna tiedostolatauspalvelun kautta. Syyskuun alkuun mennessä sinne oli tullut yli 37 000 tilausta - yksittäisiä tiedostoja oli ladattu 685 000 kertaa. Tätä vauhtia miljoonan latauksen raja ylittyy jo ennen vuoden vaihdetta.

Myös rajapinta-asiakkaiden määrä on kasvanut huimasti. WMS-rajapinnan käyttösopimuksen on tehnyt yli 100 asiakasta, lisäystä toukokuun alusta 40 %. Kesäkuussa avatun maksuttoman WMTS-palvelun käyttömäärät ovat nekin nousseet rivakasti. Kesäkuussa palveluun tehtiin 40 000 hakua, elokuussa jo yli 300 000.

Koska kuka tahansa voi jakaa aineistoja edelleen meiltä lupia kyselemättä, emme voi tietää tarkasti, kuinka paljon maastotietoja kaiken kaikkiaan on jo ladattu.

Mielenkiinnolla odotamme, millaisia uusia sovelluksia ja palveluita maastotiedoista syntyy. Toivommekin, että kertoisitte niistä meille vaikkapa kommentoimalla tätä kirjoitusta.

Uteliaana kommenttejanne odotellen…

ps. Järjestämme 5.10. Laserkeilaus- ja korkeusmalliseminaariin, jossa esitellään muun muassa ohjelmistoja laser- ja muidenkin aineistojen käsittelyyn, jakeluun ja esittämiseen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa kuulolle!

2 kommenttia:

  1. Jos lasketaan, että yhden karttalehden peruskarttarasteri-tiff on yksi lataus, niin koko maan peruskartoista kertyy 2910 latausta. Maastotietokannalla sama juttu, koska zipit on myös tehty karttalehdittäin. Tällä tavalla laskettuna miljoonan latauksen raja ylittyi 10. toukokuuta 2012 noin kello 23. Tuolloin BitTorrent-latauksina oli ladattu 210 koko maan maastotietokantaa ja 136 settiä peruskarttarastereita.

    BitTorrentit alkoivat pyöriä 4. toukokuuta. MML:n latauspalvelu avattiin 9. toukokuuta. Nyt torrentit ovat jo hiipuneet ja lataajat ovat tainneet siirtyä kartat.kapsi.fi -palveluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos täydennyksestä. Blogin kirjoittaja kun katsoo maailmaa täältä virastonäkökulmastaan, jossa vielä odottelemme miljoonan latauksen haamurajan ylittymistä :-)

      Poista